Asiakas
Metsä Group

Vuosi
2019

Mitä teimme?
Kuvitus vuosikertomusten kansiin
Vuosikertomusten taittotyö
Vuosikertomusprojektin hallinta

Kumppanit
Paino: Markprint Oy

Valokuvat
Paavo Lehtonen

"Vuosikertomusprojekteissa on aina tiukka aikataulu. Deadlinen häämöttäessä yhteistyö punnitaan. Yhdessä Metsän tiimin kanssa saatiin ajoissa tosi näyttävä vuoskarikokonaisuus ulos."

Tuomas Pitkänen, projektipäällikkö Berry Creativella

Vuosikertomukset saivat minimalistiset kannet

Vuosikertomusten kansiin toivottiin pelkistettyä erottuvuutta

Metsä Group halusi vuosikertomuksiinsa tyylikkäät ja brändiinsä sopivat kannet, jotka herättäisivät lukijassa wau-reaktion. Kansien tuli olla samanaikaisesti keskenään sarjalliset, mutta kuitenkin toisistaan selkeästi erottuvat. Tavoitteena oli voimakas, pelkistetty kuva, jotta vuosikertomukset erottuisivat edukseen ja vahvistaisivat samalla Metsä Groupin brändiä.

Kuvituksissa ammennettiin suomalaisuudesta

Vuosikertomusten teemana oli kestävä kasvu, ja myös kansikuvissa haluttiin korostaa kasvua ja suomalaisuutta. Metsä Group toimii toimialoilla ja alueilla, joissa sillä on selkeä kilpailuetu ja hyvät kasvunäkymät. Metsän raaka-aine on uusiutuva, kestävä ja vastuullinen. Suomalaisuus on Metsä Groupille suuri kilpailuetu, joten kuvituksissa haluttiin korostaa suomalaista perinnettä ja yhteyttä metsään.

Vuosikertomukset saivat metsään viittaavat kannet

Kansien minimalistiset kuvitukset jättävät tilaa katsojan oivallukselle. Kansikuvissa versonvihreät viivat taipuvat puun eri muotoihin: rungoiksi ja vuosirenkaiksi, kävyksi, kartongiksi ja kuiduiksi. Kansikuvien tyylinä on vahvaan geometriaan nojaava ja äärimmäisen yksinkertaistettu vektorigrafiikka, joka ammentaa muotokieltään suomalaisen muotoilun selkeistä linjoista.