Lehden taittoprosessin tehostaminen kolmestatoista päivästä kolmeen päivään
Asiakas
Metsä Group
Vuosi
2006–
Mitä teimme?
Ulkoasullinen lehtiuudistus
Lehden taittoa vuodesta 2006
Kuvituksia
Infograafeja
”Berry Creative on tehnyt Metsä Groupin Viestiä jo vuodesta 2006 lähtien, ja yhteistyö jatkuu edelleen. Viestiin tehtiin vuonna 2023 ulkoasu-uudistus, jossa tavoiteltiin lehden päivittämistä nykyaikaan. Berry Creativen idearikkauden ansiosta työ onnistui erinomaisesti. Yhtiö piti projektin käsissään, ja työn edetessä se tarjosi lukuisia hyviä vaihtoehtoja uudeksi ulkoasuksi. Paras valittiin.”
Ilkka Luukkonen, Viesti-lehden toimituspäällikkö, Metsä Group
Lähtötilanne
Viesti on Metsä Groupin tärkein tapa tavoittaa laaja jäsenkuntansa ja tuoda viestinsä julkiseen keskusteluun. Lehti reagoi aikaan ja sen aiheet voivat vaihdella tilanteen ja lukijoiden ja julkaisijansa tarpeen mukaan. Metsä Group on tarvinnut sen tekemiseen luotettavan ja joustavan yhteistyökumppanin.
Ratkaisu
Meillä on ollut ilo kulkea Metsä Groupin rinnalla ja taittaa Viestiä jo vuodesta 2006. Tänä aikana on tapahtunut lehtiuudistus, eli lukuisia ulkoasu-uudistuksia muuttuvan brändin tai muiden muuttuvien tarpeiden mukaisesti ja tämän lisäksi loputtomasti ideoituja toimituksellisia sisältöjä ja kuvia, suunnattomia määriä piirrettyjä infograafeja sekä kymmeniä painovalmiiksi taitettuja lehtiä.
Lopputulos
Yli kymmenen vuotta jatkunutta viestinnällistä kumppanuutta Metsä Groupin kanssa. Kun tavataan, niin halataan!