Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa rakennetaan parhaillaan vilkkaasti uusia alueita ja kaupunginosia. Juurtuakseen uusille alueille ihmiset tarvitsevat tarinoita, kokemuksia ja kohtaamisia. Ne voivat olla kauniita julkisivuja, inspiroivia tiloja rakennusten välissä, koti-ja koulupolkuja, muotoilua ja taidetta, tunnetta siitä, että paikat ja alueet ovat heitä varten.
YIT rakentaa Vantaan Aviapolikseen tiivistä korttelikaupunkia. Alueen eteläosien kokemuksellinen suunnittelu alkoi keväällä 2019 osana Lentolan alueen brändityötä.
Lentolassa on hyvät lähtökohdat onnistuneelle asuinalueelle: Vieressä sijaitsevat Jumbo ja Flamingo tarjoavat asukkaille poikkeuksellisen hyvät kaupalliset palvelut, alueelle on suunnitteilla koulu, raitiovaunureitti ja junakin pysähtyy jo seudulla.
Alueella on paljon hyvässä kasvussa olevaa puustoa, joka luo rakentuvalle alueelle vihreyttä. Lisäksi kaavassa on vielä mahdollisuus tehdä tarkentavaa suunnittelua.
Mielikuvallisesti alue yhdistyy parhaiten lentokentän ja Kehä kolmosen välissä oleviin toimistorakennuksiin, joita ympäröivät suuret paikoitusalueet. Asumisen haluttavuutta tämä ei lisää. Lähdimme purkamaan tätä mielikuvaa monia eri suunnittelukeinoja käyttäen.
Projekti alkoi analyysillä ja brändikonseptilla
Työn alussa teimme alueelle kilpailija-analyysin, määrittelimme alueelle ja sen viestinnälle kohderyhmät, alueen päälupaukset, brändipersoonan ja sitä on ilmassa -konseptin.
Konsepti on sekä tarinan että visuaalisten elementtien muodossa sovellettavissa opastegrafiikasta aina yhteispihojen leikkivälineisiin ja puiston taiteelliseen teemaan asti. Parhaillaan Sitä on ilmassa -konseptia kuulee myös Lentolan radiomainoksissa.
Brändityössä työhömme osallistui viestintästrategi Liisa Vilkkumaa.
Kokemuksellinen suunnittelu oli seuraava askel
Alun analyysin ja brändikonseptin jälkeen tunnistimme ja määrittelimme alueen fyysiset paikat, joissa brändikonsepti voi näkyä ja parhaiten vaikuttaa alueen kokonaiskokemukseen.
Tätä varten teimme alueen tulevaa suunnittelua ohjaavan design-manuaalin, jossa luotiin kokemuksellinen keinopaletti ja tutkittiin miten arkkitehtuurin, maisema-arkkitehtuurin ja muotoilun keinoin parhaiten päästään haluttuihin lopputuloksiin.
Näin alueen todellisuutta voidaan muuttaa autolla liikkujan mittakaavasta kävelevän ja pyöräilevän ihmisen mittakaavaiseksi kotikaupunginosaksi, ja tehdä lupauksista totta.
Brändimanuaalissa inspiroidutaan alueen hallien teollisesta materiaaleista ja grideistä. Tiiviiseen korttelirakenteeseen ohjeistimme valoa heijastavia vaaleita pintoja, kuten Helsingin kantakaupungin umpikortteleiden sisäpihoilla.
Värejä kannustimme käyttämään hallitusti arkkitehtuurin osana. Kevyttä ja vaaleaa kannattaa yhdistää maavärisävyihin ja tiilijulkisivuihin. Uskommekin, että taitavalla ja huolellisella värin käytöllä voidaan saada aikaan kustannustehokkaasti rytmikästä kaupunkitilaa.
Katutasokerroksen arkkitehtuuriin ehdotimme yksityiskohtia, jotka luovat elävää katutilaa. Suunnitelman mukaan myös paikoitustalojen julkisivuihin panostetaan ja niiden katukerrokseen tuodaan toimintoja asukkaille.
Rakennetun ympäristön kasvillisuuden kokemuksellinen suunnittelu voi alueella tarkoittaa esimerkiksi perhospuutarhoja, visuaalisia viherkattoja ja monipuolista katuvihreää. Brändimanuaalissa esitetyt köynnösseinät tuovat alueelle vertikaalista vihreää ja laatikkoviljely voi olla osa yhteisöllistä asumista.
Käsittelimme suunnitelmassa paitsi arkkitehtuuria ja muotoilua, myös kadun pintaa ja rakenteita. Niihin suunnittelimme pieniä oivalluksia, jotka kertovat alueen tarinaa ja johdattavat paikasta toiseen. Katutilaan voidaan tuoda pieniä oivalluksia myös puiden rungonsuojiin ja muihin rakenteisiin.
Viimeisenä silauksena ideoimme, miten alueen toimijat voivat alkaa rakentaa alueelle yhteisöä erilaisin tapahtumien keinoin.
Brändi on alueen asukkaille joka kohdasta yhtä totta
Kun kokemukselliset elementit nivotaan teemallisesti yhteen ja toteutetaan samassa tahdissa alueen rakentamisen kanssa, alueesta kerrottava tarina saadaan vastaamaan todellisuutta. Näin mielikuvat alueesta ole ristiriidassa todellisen rakentuvan ympäristön kanssa. Brändi on alueen asukkaille joka kohdasta yhtä totta.
Jäämme innostuneina odottamaan koko Aviapoliksen alueen rakentumista ja kehittymistä.
Lue lisää Lentolasta portfoliostamme.