Elämme poikkeustilaa, joka ei tarvi sen kummempia esittelyitä. Berry Creative reagoi uutisiin nopeasti. Maaliskuun yhdestoista päivä, eli jo noin viikko ennen kuin käytännöstä tuli yleinen, toimarimme Timo pyysi meidän työskentelevän etänä aina kuin mahdollista.
Samana iltana kuulimme WHO:n julistaneen koronaviruksen pandemiaksi. Olimme onnekkaita ja etuoikeutettuja, että alamme kuuluu niihin, joilla etätyö on ylipäätään mahdollista, ja sen lisäksi toimistollamme jokapäiväinen juttu jo ennestään.
Itse olen ollut harjoittelussa Berry Creativella tammikuusta lähtien. Kun tulin ensimmäistä kertaa tapaamaan toimiston tiimiä, sain moikata myös Teams-yhteyden päässä olevaa Huippuvuorilla asuvaa Kanervaa. Hämmennyin, kumarruin pöydällä olevan kannettavan tietokoneen ääreen esittelemään itseni ja heilautin varmuuden vuoksi kättäni – turhaan, sillä meillä oli pelkkä audioyhteys.
Oletin hänen olevan matkoilla, mutta hämmästyksekseni minulle myöhemmin selvisi hänen asuvan siellä pysyvästi. Myös moni helsinkiläinen työntekijämme piti etäpäiviä viikoittain. Totuin siis jo alussa yhteistyöhön ihmisten kanssa, joka ei ole kanssani samassa fyysisessä tilassa.
Vaikka minua silloin nolostutti kömpelö läppärin ääreen kumartumiseni, minulla oli ihan oikea ajatus: olen sittemmin oppinut, että videoyhteys on usein luonnollisempi kuin pelkkä äänen jakaminen. Kun näkee keskustelukumppaninsa, ilmeet ja muu sanaton kommunikaatio eivät jää piiloon.
Nyt, kun etätyö ei ole silloin tällöin tapahtuva poikkeus vaan uusi normaali, toisen kasvojen näkemisen merkitys korostuu entisestään. Samassa tilassa ollessa työntekoon on luonnollista laskeutua rikkomalla jäätä ensin small talkilla. Kiireisen tuntuisessa puhelinyhteydessä ylimääräinen rupattelu taas jää helposti pois.
Kasvojen näkeminen kutsuu kohtaamaan toisen kokonaisvaltaisemmin, ja tekee tilanteesta pelkän asioiden hoitamisen sijasta myös yhdessäoloa.
”Kasvojen näkeminen kutsuu kohtaamaan toisen kokonaisvaltaisemmin, ja tekee tilanteesta pelkän asioiden hoitamisen sijasta myös yhdessäoloa.”
Isoin asia, jota kaipaan toimistolta, onkin kevyt läpänheitto ja kuulumisten vaihto lounas- ja kahvitauoilla. Työyhteisömme on ihana, ja kollegani mielenkiintoisia ihmisiä joihin on ollut ilo tutustua. Nyt muistelen keittiön pöydän ääressä käytyjä keskusteluja ja espressokoneen kanssa tappelua kaiholla, jota en olisi osannut odottaa. Aiemmin luotin totta kai siihen, että samanlaisia hetkiä olisi luvassa lisää kuukausitolkulla. Etätyö sai minut tajuamaan niiden merkityksellisyyden.
Töissäkäynti on parhaimmillaan paljon muutakin kuin pelkkää työntekoa: se voi olla ihmiskohtaamisia, yhteisöön kuulumista ja arjen rytmittäjä. Etätöihin siirryttäessä nämä ulottuvuudet täytyy järjestää uudelleen, etteivät ne jää kokonaan pois.
Kun Berry Creative siirtyi etätöihin, kokeilimme uusia käytänteitä töiden kasassa pitämiseen. Timo kirjoitti ideoistaan LinkedInissä ja sai kommenttina ehdotuksen vapaaehtoisten virtuaalisten kahvitaukojen pitämisestä. Niin ilmeistyi kalentereihimme joka päivälle kello yhdeksitoista merkintä: ”Teams-kahvitauko. Keitä kahvit, ota videoyhteys ja rupattele! Dress code: yläosa suotava.”
”Niin ilmeistyi kalentereihimme joka päivälle kello yhdeksitoista merkintä: ’Teams-kahvitauko. Keitä kahvit, ota videoyhteys ja rupattele! Dress code: yläosa suotava.’”
Päivittäisistä kahvitauoista on muodostunut piristävä henkireikä. Kuulumisten vaihtaminen videoyhteydessä hieman monotonisen tuntuisen kotityöskentelyn lomassa tuntui helpottavalta. Juttelemme meille arjessa merkityksellisistä isoista ja pienistä asioista, kuten mehiläisten keväthuollosta, Uusimaan ulkopuolelle jäävistä sukulaisista tai parturin puutteessa hiusten siiliksi ajamisesta.
On ollut myös hauska nähdä uusia puolia kollegoiden elämästä: palavereissa on vilahdellut lapsia ja lemmikkejä, ja ihmiset ovat kommentoineet toisten sisustusta: ”Ai sullakin on toi sama lamppu!”
En usko, että muiden näkemisen tarve johtuu vain mökkihöperyydestä, vaan myös siitä, että tilanne on kaikille tavalla tai toisella uusi ja epävarma. Ihmiset sekä kaipaavat tukea muilta että haluavat puolestaan varmistaa, että muut ovat kunnossa ja pärjäävät. Kaiken keskellä on myös ollut tärkeää säilyttää jonkinlainen siivu entisestä normaalista arjesta.
Viime viikolla oli minun ja toisen työntekijän syntymäpäivät. Vaikka meitä kaikkia vannotettiin olemaan sinä päivänä läsnä kahvitauolla, en silti osannut aavistaa toimiston meille järjestämää pientä yllätystä: saimme lauletut onnittelut ja jokainen kollega oli listannut meistä positiivisia ominaisuuksia, jotka he kertoivat meille vuorotellen. Olin erityisen hyvällä tuulella koko loppupäivän.
Illalla pidin omat syntymäpäiväjuhlani opiskelukavereideni kanssa Google Hangoutsissa. Laitoin päälleni värikkään silkkipaidan, mutta jalassani pidin verkkarit. Emme olleet nähneet pitkään aikaan. Moni meistä oli tahoillamme harjoittelussa ja yksi meistä ulkomaanvaihdossa, josta oli juuri päässyt palaamaan Suomeen. Joimme viiniä ja kertasimme viime viikkojen tapahtumia ja omia tilanteitamme. Vakavien uutisten lisäksi kuulokkeistani kantautui myös sama naurunremakka, johon olin opiskeluaikana tottunut.
Ei Google Hangouts ulkona juhlimista päihittänyt, kuten ei Teams toimistolla työskentelyä, mutta tuttujen naamojen näkeminen tuntui aivan uudella tavalla merkitykselliseltä ja rauhoittavalta. Aistin saman helpotuksen myös ystävissäni.
Olemme fyysisesti kaukana toisistamme, ja tulemme olemaan vielä tovin ja ehkä toisenkin. Silti poikkeusolot tuovat meitä lähemmäs ja muistuttavat meitä siitä, että olemme riippuvaisia toisistamme. Pidetään siitä inhimillisestä yhteydestä kiinni, keinolla millä hyvänsä.
